torstai 17. tammikuuta 2013

Talvileiri

Todi, kymmenen lukijaa laskurissa, joka tietää tallin kuvallista esittelyä! Mutta malttakaahan odottaa lauantaihin vielä. ;) Jotta teillä olisi jotain luettavaa tässä lauantaita odotellessanne, niin teenpä tänne pienen postauksen näin tauon jältiltä. Lähinnä kuvapostausta, Poukantallin talvileiristä!

                       Tässä kuvassa porhaltaa Ada, ratsuna Myy.
                              Jekku söpöili joka tunnilla(:

Jännitys oli katossa leiriläisten saapuessa, kun tytöt olivat asettuneet "taloksi", lähdimme hevosten kimppuun.
Ensimmäisellä tunnilla taisimme käväistä maastossa, kentän liukkauhden vuoksi.Itse johdin Torstenilla, Nuppu Hoppnetilla, Ada Jekulla ja Pikke Myyllä.

Kuvassa vasem. Pikke taluttamassa Hoppnettia tarhailemaan, ja oikealla Nuppu & Jekku.

Leirikilpailuihin verkattiin seuraavana päivänä lähes omatoimisesti, tosin Tiia (minä) avustin hiukan. :D Jokainen oli kisoissa hyvinkin tasavertainen, ja päätös oli hyvin vaikea kuka sijoittuu miksikin.Tässä vielä kuva leirikilpailun palkinnoista:

 Ykkös-sijalle ilmeni Pikke leirihoitsullaan Myyllä

Kakkos-sijalle taistelivat itsensä Nuppu hoitsullaan Jekku

                                        Kolmanneksi sijoittuivat Ada leirihoitsullaan Hoppnetilla


Loppu huipennukseksi yhteiskuva! Vasemmalta alkaen-> Ada ja Myy, Pikke ja Hoppnet sekä Jekku (ja piilossa oleva Nuppu)Kiitos ihanasta leiristä hyvässä seurassa! Toivottavasti otetaan uusiksi keväällä! :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti