maanantai 31. joulukuuta 2012

Torstenin liikutusta

Kirjoittelen nyt Torstenin aamupäiväisestä liikutuksesta, alkaen rauhallisesta lämmittely-maastoretkestä,joka mentiin puoli pitkin ohjin, maastossa kumminkin oltiin.Pahoittelen kun mulla ei ole nyt kuvia tähän postaukseen antaa tosta ratsastuksesta, sillä kamera ei ollut mukana.Mutta voin tähän jotain vanhoja kuvia tunkea.. ;)

Kun päästiin kentälle takaisin, aloitettiin tekemään käynnissä pääty ympyröitä, molempiin suuntiin.Kun siinä oltiin about 10 minuuttia hiostettu ympyröitä käynnissä ja ravissakin, siirryin kahdeksikolle työstämään ravia eri tempoilla, eri suunnissa.Kenttä oli joistakin kohti aika liukas, joten meinattiin pari kertaa liukastu kemälleen. :D Torstenin mielestä selvästi olisi paljon hauskempaa mennä täyttä päätä kaarteisiin kahdeksikolla, tuloksena tietty kaatuminen.. Kun olin saanut orin aisoihin, edes hieman, mentiin takaisin uralle ottamaan vähäksi aikaa käyntiä pitkin ohjin.

 Laitoin siihen kahdeksikolle sitte puomeja niin, että puomeja meni kaarteissa ja keskellä.. toivottavasti ymmärsitte. :D Sitä mentiin kierros aluksi käynnissä, sitten keskellä nostettiin ravi, koska jos Torstenilla nostaa ravin lyhyellä sivulla, se 99% varmuudella lähtee ravaamaan suoraan uraa pitkin. Melkein sain itselleni hokea kaarteissa "aseta, aseta...", sillä ori on todella temperamenttinen luonne kaikissa kiemuroissa, se haluaisi pistää vain mutkat suoriksi.


Mutta kun sitä katsoo, eihän sille voi olla vihainen!
Kyllähän me päästiin työstämään sitä puomi-kahdeksikkoa ravissa ja laukassakin, tosin ori innostui laukkaamaan niin, että hippulat vinkui! Pari kertaa sujahdettiin koko kahdeksikoltakin jo pois, mutta takaisin tultiin, siihen asti että minä saan tahtoni läpi. Noh, sainhan minä. :) Kokosin kahdeksikolta puomit pois, ja tein toiselle pitkälle sivulle pienen ristikon, ja toiselle asetin kolme puomia. Lyhyelle sivulle asettelin ympyrälle pari puomia. Harjoteltiin hieman lähestymistä pistkästä aikaa, oikeassa temmossakin vielä, ihan liikaa tälle orille!
Otettiin siinä sitten pitkät välikäynnit, ja kasasin esteet pois, kumminkin laitoin vielä keskelle pystyesteen, ja oranssit tötsät pelokkeeksi, jotta voimme harjoitella vähän lisää. :D Kieroa, eikö? Hyvin sujui, vaikka Torsten säikähtikin pari kertaa koiraa, mutta ei sen harmillisempaa. Hyvin meni, vaikka orilla vähän energiaa olikin.


1 kommentti:

  1. aloin seuraa sun blogi, kurkkaa säki mun blogii :)
    (tessaslifes.blogspot.com)

    VastaaPoista